JyLin Albatrossien vuoden 2015 tulokas Rauli Savela kävi Virossa kokeilemassa kisaamista ulkomailla, ohessa Raulin kisaraportti.
Kuva (c) Marko Saviauk
Noin kaksi vuotta sitten ajauduin kumilätty kädessä Riihivuoren huipulle pilkattavaksi. Niin tuttavat kuin paikalliset rastapäiset rehuhipit nauroivat röhkien katsellessaan allekirjoittaneen suorituksia. Kierroksen jälkeen heristin nyrkkiä kohti taivasta ja itku silmässä vannoin kostoa!
Seuraavana päivänä olin katsonut jokaisen kiekkogolffiin liittyvän videon sinäputkesta ja kolmantena päivänä olin ensimmäisissä viikkokisoissani. Vuoden lopussa jokapäiväinen räntäpaskassa kahlaaminen ja sormien palelluttaminen palkittiin JyLin Vuoden Tulokas –pystillä. Toinen kesä on mennyt vauhdikkaasti viikkokisoja ja Väisäsen takapihaa harjaten, kunnes veljeni painostuksesta päätin lähteä kokeilemaan hieman isompia kisoja. Tästä päästäänkin itse asiaan.
Jyväskylän pormestari Jussi Janhonen sai vihiä retkestäni ja kärppänä kysyi, tahtoisinko kirjoittaa pientä tarinaa seikkailustani Estonian Openissa näkökulmana; JyLin vuoden tulokas käy kokeilemassa isoja vesiä. Vastaukseni oli tietysti kyllä – sen jälkeen, kun Jussi oli kieltäytynyt kohteliaasti kaikista palkkatoivomuksistani.
Noin viikko ennen kisojen alkua isoveljeni tuli suu vaahdossa kertomaan, että Estonian Openiin olisi vielä mahdollista päästä kisailemaan ja sinne olisi lähdettävä. Nopean sähköpostiviestinnän jälkeen paikka irtosi ja enää oli säädettävä vain rahat, majoitus, kyydit ja passit. Helppoa. Passit saimme päivä ennen lähtöä pienten ongelmien saattelemana ja kaikista huipuin asia oli, että veljeni oli onnistunut yhteyksiensä kautta saamaan pientä sponsorointia reissullemme, Saarijärven Syöte-Huviloiden toimesta. Tästä olen edelleen kiitollinen, sillä emme joutuneet yöpymään ykkösväylän metsässä syöden käpyjä. Kiitos Syöte-Huvilat!
Tästä alkaa Savelan veljesten seikkailu ihmeelliseen Viron maahan, jossa syödään keittoa ja puhutaan väärin suomea.
Pakitettuamme Helsingin kuuden kaistan autoväylän läpi navigaattorin avulla saavuimme vihdoin satamaan. Unta oli otettu ruhtinaalliset kolme tuntia, koska edellisenä päivänä piti käydä hakemassa viime hetken vinkit Nikko Locastron, Greg Barsbyn ja Philo Brthrbthphötin klinikalta. Lautalla piti varmuuden vuoksi jättää istuinten väliin hajurako ja piilottaa hassun hauskat pinkit aurinkolasini, sillä rakkautta oli ilmassa, saman sukupuolen välistä sellaista. Ilmeisesti olimme osuneet samaan aikaa lautalle pride-kulkueen kanssa, emmekä halunneet väärinkäsityksiä, sillä olemmehan veljeksiä.
Tallinnassa nyt avarakatseisina valitsimme tietysti taksin, joka maksoi suunnattomasti, eikä tietenkään junaa, jonka hinta olisi ollut 2 euroa ja joka olisi vienyt aivan kisakeskuksen nurkille. Fiksua. Vihdoin perille päästyämme aloimme vanhojen hevoskauppiaiden tavoin totta kai kauppaamaan Syöte-Huviloiden mökkejä ennen tutustumiskierrosta radalle. Frisbeegolfaajat ovat tunnetusti varakkaita, joten ihmettelimme, miksemme saaneet lyötyä kauppoja lukkoon. Fiksua.
Päätimme pettyneinä aloittaa parikierroksen. Vastaan saimme niin stadilaisen kaverin, että jos hänet olisi avattu, olisi sisältä paljastunut pienimpi, mutta vielä kovempi, stadilainen. Hän pelasi rouvansa kanssa ja ehdotti, että kisaisimme oluttuopista. Rikkinäiset kengät, ehkä vähän pahanhajuiset metsäläiset ja veljen pro-bägi tasoa Siwan kassi saattoi antaa kuvitelman helposta saaliista, mutta hymy hyytyi, kun pamautettiin ykkösväylän noin 135 metrinen väylä milliin. Parikisassa olimme neljänsiä tuloksella kahdeksan alle par. Saimme oluet ja stadin jantterikin oli oikein mukava mies, vaikka koko kierroksen haukkui landepaukuiksi ja lappalaisiksi. Noh, tottahan tuo on.
Parikisan jälkeen oli aika lähteä majapaikkaamme Jäägri Villaan, jonne etukäteen varatut kyyditykset oli Viron tapaan vuokrattu muualle. Pienen säädön jälkeen kyyti järjestyi ja pääsimme ansaitulle levolle. Huvittavasti samassa paikassa asusti meidän lisäksi Will Schusterick, Paul Ulibarri, Jeremy Koling ja Seppo Paju sekä muut Prodigyn jäsenet. Aloitin veljeilyn välittömästi, vaikka isoveli oli sitä mieltä, että katsoivat minua kuin halpaa makkaraa. Ei ostaneet jenkitkään mökkiä.
Kierros yksi
Aamusta hyppäsimme jonkun virolaisen rouvan kyytiin, joka ajoi pienellä autollaan rikkinäisiä teitä valonnopeudella ja olimme kisakeskuksessa muutamassa sekunnissa. Kakat housussa kevyttä kopittelua ja puttailua ennen h-hetkeä. Lähdöt olivat 10 minuutin välein ja sitä ennen otettiin pelaajakuvat ison maailman malliin. Samalla selvisi, että hienot Syöte-Huvilan paitamme, eivät olleet etiketin mukaiset, koska kaulukset puuttuivat. Aika erikoista.
Jännitys alkoi kasvaa, kun radan ainoa rehellinen pakkobirdie oli valittu aloitusväyläksi. Lähdöt suoritettiin nimenhuudolla ja koko kylä katsoi avausta. Ilman edeltävän poolin sankaria olisin voinut itse olla se noloa-mies. Kyseinen kaveri valahti valkoiseksi, kun nimi kuului, kompuroi vauhdinoton, palasi takaisin tiille ja veti syvään henkeä. Sitten heitti helvetin kovaa kiekon 5 metrin päähän maahan. Naama punaisena meni kiekolleen ja heitti sen suoraan outtiin. Sanoin heti velipojalle, että ei hätää, pohjanoteeraus on jo suoritettu, ei voi ainakaan huonommin mennä.
Sitten kajahti Rauli Savelan nimi maailmalle ja tunsin sykkeen nousevan. Heitin heti, sen pitempää miettimättä, ja kiekko laskeutui korin viereen. Kun pääsin puttaamaan, olisi kiekko voinut olla metrissä ja en olisi saanut sitä koriin. Tärinä oli todellista. Sama kaava toistui vielä seuraavalla väylällä ja kortissa kaksi erittäin helppoa missattua birdietä. Sen jälkeen jännitys helpotti ja peli alkoi luistaa.
Kuva (c) Marko Saviauk
Seuraavana vastassa koko viikonlopun painajainen, väylä 12. Tiukahko puupilli 120 m ylämäkeen – taktiikkana paukauttaa kiekko kovaa eteenpäin ja toivoa parasta. Tietysti se päätyi ainoaan paikkaan, mistä olin tehnyt merkinnän pelikirjaan, että ei ainakaan tuonne. Puskaa, puuta ja lisää puskaa. Epätoivoinen sormiupsi kolme metriä eteenpäin ja siihen vielä toinen perään. Tuplabogi ja puun kopina onnistuivat herättämään liskot Raulin päässä. Taivas tummui ja silmissä alkoi hämärtää. Viisi väylää meni aivan usvassa ja bogia satoi niskaan. Päässä resonoi veljen sanat ”vi**u teet tuon tahallaan”. Siltä se tuntui, muutamasta metristä putit ohi ja 20m lähestymiset 30 metriin. Pelimies. Ensimmäinen kierros viisi yli par ja mieli mustana. Siitä huolimatta tienasin sijoituksen kuusi green hiteissä. Ei vain pystynyt rahastamaan.
Tilanne vaati nollaamista ja tilasin kovana jätkänä pienen oluen. Siitä humaltuneena murjotus kääntyi hymyksi. Katse kohti huomista. Sitä ennen lisää veljeilyä ja oman nimen huutamista. Ei lämmennyt tänäänkään Prodigyn-joukkue Raulin haasteeseen. Haasteessa putattaisiin jostain lähes mahdottomasta paikasta, maailmanhuipuille riittäisi, jos joku saisi putin sisään. Rauli puttaisi vain kerran ja vasurilla. Oddsit ei tietenkään olisi minun puolella, mutta JOS se olisi sattunut menemään, olisin voinut patsastella lierihattu päässä ja monokkeli naamalla lopun ikääni.
Kierros kaksi
Illalla ja aamulla korjattiin edellispäivän putti ja lähestymisongelmat. Kierrokselta ei mitään erityismainintaa, green hitit jäivät vähäiseksi. Kaikki draivit jäivät aina ihan vähän liian kauaksi putilta. Putit ringin sisästä 97% ja korttiin ihannetulos. Viimeisellä väylällä olin toki birdieputilla mikä olisi pitänyt ajaa, mutta tein kisan ainoan safety-heiton korin juureen, kun luulin olevani yhden alle par. En ollut. Tein kanatanssin kierroksen jälkeen. Olin nössö. Fiilikset kuitenkin kierroksen jälkeen, että lippaassa voisi olla panos kovempaan tulokseen.
Samat rituaalit, saunaa, epätoivoista veljeilyä ja pieni olut. Kova jätkä.
Finaalikierros
Rata alkoi olemaan tuttu. Ensimmäisellä kierroksella avaukset oli taikuutta ja toisella putti. Nyt piti vain yhdistää kierrokset ja minimoida virheet. Aloitin heti vahvasti. Kolmen väylän jälkeen olin kaksi alle par, mutta poolikaverit huohottivat niskaan samaan vauhtiin. Tämä vaati toimenpiteitä, joten neljännellä väylällä sijoitin taktisesti avauksen puun kautta rinteeseen puskan alle n. 50m päähän korista. Vain jotta pystyin murskaamaan muiden momenttumin niittaamalla ”birdieputin” sisään. Asialle naureskeltiin, joten päätin vielä seuraavalla väylällä viedä viimeisetkin toivon rippeet kilpakumppaneilta laittamalla 20m hyppyputin sisään. Jatkoin tasaisesti kierroksen loppuun, muutamalla pienellä virheellä. Rahkeet olisi ollut vielä kovempaan, jos hieman yli kympin putit olisivat osuneet. Joka tapauksessa lopetin kierroksen nostopirkkoon ja korttiin -6. Se oli päivän viidenneksi kovin tulos ja nousin rämeiköstä loppusijoitukseen 16. Kierroksen rating 1004 (lopullinen 1005 toim.huom.) Tonnin-Randy!
Loppusijoitukseen näin vasta-alkajana pro-kisoihin olen erittäin tyytyväinen ja tästä suuri kiitos kaikille muille, kun pelasivat huonommin. Hatunnostoja ansaitsee myös yksi parhaimmista radoista, joita olen pelannut sekä Jäägri Villan mainio majoitus, jota uskallan suositella kenellä vaan. Estonian Open oli mainiosti järjestetty, enkä minä ainakaan kohdannut ongelmia, jos harmillista pukukoodia ei lasketa. Rasmus Sepp, kisan TD, hoiti homman hienosti ja kiireiltään onnistui selvittämään myös meidän kyytiongelmat.
Suurimmat kiitokset menevät Syöte-Huviloille ja ennen kaikkea veljelleni Veli-Pekka Savelalle, joka urheasti kantoi reppuani koko kisan sekä muisti mainita voimakkaasti, mikä oli todella surkea suoritus, eikä hyssytellyt, että ”voi voi, noh seuraavalla väylällä sitten”. Hyssyttely ei motivoi, mutta kun oikein rummutetaan, niin se, jos mikä motivoi suorittamaan. Esimerkkinä mainittakoon: ”Ei jumalauta, miten sää voit olla noin p**ka, kuka vaan olis heittäny tuon korille! Ei saa**na heitä paremmin!”
Kiekkoseikkailut jatkuvat ja tarinointia tulee lisää, jos tämä kelpasi ihmisille. Tulevat sponsorit ja fanit voivat ottaa yhteyttä rauli.savela@hotmail.com, niin nähdään Rauli isommissa piireissä uudestaan ja jos tulosta ei synny niin huudetaan omaa nimeä kovempaa!
Randy Clayton out!
